täyttänyt
4 vuotta - 14.05.2008
(oma ikääntyminen)


virtuaalihevonen N´S DRACULINA "Liina" VH-50155


© Latu

SYNTYMÄIKA 04.11.2007 OMISTAJA marsanarsa, Raven Ratsutila
ROTU, SUKUPUOLI hackneyponi, tamma KASVATTAJA Nuuhkun Talli, FI
SÄKÄKORKEUS 145 cm PAINOTUS esteratsastus
VÄRI punarautias KOULUTUSTASO ko HeA re 100 cm me 80 cm
luonnekuvaus

Hoitaessa Liina on vähän turhankin säikky, varsinkin kiinni ollessaan se säikähtelee kaikkea traktoreista ja polkupyöristä putoavaan kaviokoukkuun ja takana siirrettävään heinähankoon. Tämän takia ponia ei kannata sitoa kahdelta puolelta kiinni, sillä säikähteässään se samalla riuhtaisee naruja ja voi mennä paniikkiin huomatessaan että karkuun ei pääse. Yhdeltä puolelta sidottuna tamma pääsee aina kääntymään pelottavan äänen suuntaan ja yleensä rauhoittuu silloin. Mikäli Liina on jo valmiiksi rauhaton hoitaessa ja kieppoo ympäriinsä kannattaa se laittaa käytävälle kiinni niin, että toisella puolella naru on kiinni ja toisella puolella menee vain kiinnityslenkin läpi, jolloin siitä voi tarvittaessa itse ottaa kiinni mutta siitä on myös helposti varaa itse löysätä.

Harjatessa tamma saattaa siis hieman pyöriä, samoin kuin kavioita putsattaessa. Lisäksi jalkoja nostellessa Liina yrittää lähes aina aluksi heilauttaa kavion pois kädestä ja jos kaviosta päästää silloin irti tulee loppujen jalkojen putsaaminen olemaan erittäin tuskaista.. Huolimatta siitä että tammalla on omat oikkunsa hoitaessa tulee se tosiaan olla sidottu vain yhdeltä puolelta kiinni ja aina hyvillä vetosolmuilla jotka saa helposti ja nopeasti auki. Liina panikoi melko helposti, joten ponin ja tavaroiden rikkimenemisen välttämiseksi turvallisuus ennen kaikkea!

Ratsastettaessa Liina on kokeneiden ihmisten ratsu. Varsinkin maastossa se jatkaa säpsyilylinjallaan, eikä ole ollenkaan tavatonta että jonkun peikon nähtyään se kääntyy suoraan kotiinpäin ja lähtee täyttä neliä tallille muutamalla pukilla maustettuna. Tässä tapauksessa ratsastajan on siis pysyttävä selässä ja ennen kaikkea saatava poni rauhoittumaan. Aloittelijoilla poni ei toimi oikeastaan edes talutusratsuna, sillä se saattaa silloinkin tehdä yllättäviä sivuun loikkauksia jotain pelottavaa nähdessään. Kentällä poni toimii hieman nihkeästi, kyllä se osaa silloinkun sattuu huvittamaan mutta aika harvoin huvittaisi ainakaan pitkiä aikoja kerrallaan. Kaikki sujuu vähän hitaammin kuin mitä olisi tarkoitus - ratsastajan yrittäessä saada ponia menemään lisättyä ravia se yleensä löntystää harjoitusravilla eteenpäin ja laukkaa nostettaessa esittää hienoa lisättyä ravia.. Esteratsastukseen ponilta löytyy kyllä pomppua ja se nauttii muutenkin esteidän ylittämisestä ja vauhdista.

sukutaulu


isä hackp-o. SAXO ROW
VH-33992
isänisä hackp-o. Outrigger Fortuna
VH-07393
isänemä hackp-t. Sereena Colada
VH-07978


emä hackp-t. MEME ANTI-SWASTIKA
VH-43711
emänisä hackp-o. Atletisk Grullon II
prn, 138 cm, VVJ
emänemä hackp-t. Illegal Illumitar
trt, 135 cm, HeB

sukuselvitys

jälkeläiset
Syntymäpäivä Rotu-Skp Nimi Emä/Isä
08.03.2010 hackp-o. Triggery's Crossroads - VH-00000 Cuddly Triggery - VH-56000
kisakalenteri
Päivämäärä Kutsu Jaos Luokka Tulos
Esteratsastus
28.11.2010 kutsu ERJ re: 100 cm 3/30
21.08.2009 kutsu ERJ re: 100 cm 3/50
16.08.2009 kutsu ERJ re: 100 cm 9/100
06.01.2009 kutsu ERJ re: 100 cm 5/30
05.01.2009 kutsu ERJ re: 100 cm 3/30
Kouluratsastus
16.03.2010 kutsu villit kn special 1/75
19.12.2008 kutsu KRJ helppo a 2/30
valmennukset & arvostelut

Seuraavan arvostelun/valmennuksen antanut arvostelija/valmentaja 00.00.0000 lajissa.
arvostelu/valmennus

päiväkirja

08.10.2010 Hyppäsimme Liinan kanssa maneesissa. Vauhtia neidillä oli enemmän kuin tarpeeksi ja alussa minusta tuntuikin, että neiti vei ihan täysillä. Useiden pidätteiden jälkeen, sain tammaan vähän tuntumaa ja meno hieman rauhoittui. Harjoitus oli kuitenkin lähinnä hidastusta ja kyydissä pysymistä, kuin oikeasti esteiden ylitystä.

© Pilvimarja | hhaidh | Julia | marsanarsa | Heartland Hackney Farm | Latu